Vuoden 2016 parhaimpia fontteja – osa 8, Kopius

Print-lehden viimeisin numero listasi vuoden 2016 parhaimpia fontteja. Artikkelissa pohditaan vieläkö fontteja suunnitellaan ja kuinka tarpeellista se tänä päivänä on. 1980-luvun dtp-aikakauden myötä digitaalisia fontteja on suunniteltu satoja tuhansia kappaleita ja digiaikaa edeltäviä klassikoita (esimerkiksi Helvetica, Universe, Gill Sans) on uusittu ja varioitu vähintäänkin riittävästi. ”Emmekö vain voisi käyttää Helveticaa ja Universia kaikkeen?”.

Artikkelin pohdinnan tuloksena fontteja ei voi olla koskaan liikaa ja vuoden 2016 parhaimmat fontit osoittavat sen. Lehti valitsi ammattilaisten raadin, joka kahlasi läpi tänä vuonna julkaistut fontit ja valitsi sieltä priimat. Raatiin kuului typografeja, suunittelijoita, kirjoittajia ja alan kouluttajia. Lista jäsenistä tämän kirjoituksen alla.

Valinnat tehtiin kolmessa vaiheessa.

Ensimmäisessä kierroksessa raadin jäsenet valitsivat vailla sen suurempia kriteerejä mielestään parhaimpia fontteja. Ne saivat olla ilmaisia, maksullisia, koristeellisia, uusia tai uudistettuja. Näistä saatiin ensimmäinen lista, joka toisessa vaiheessa jaettiin kahteen kategoriaan, joista valittiin Borda-menetelmällä suosituimmat. Kolmas kierros tehtiin vielä samaisella menetelmällä ja lopuksi jokaisen fontin pisteet laskettiin. Valinnasta jätettiin pois fontit, jotka olivat saaneet korkeiden pisteiden lisäksi myös paljon 0-pisteitä, joten mediaani ratkaisi.

Kopius

One look at Kopius and your mind will begin racing with all the possible applications for this cheery typeface. Amy Papaelias found it “both open and airy, but also grounded with a refined palette,” noting, “I think we’ll be seeing more of Kopius on food-related packaging and in publishing needs.”

Foundry: Kontour, Houston
Released: March
Designer: Sibylle Hagmann
Foundry Notes:

  • Kopius is a contemporary serif type that features friendly characteristics with round, open counters conveying a relaxed ambiance
  • With packaging solutions in mind, the family includes sets of expandable and combinable box heading material, offering a range of adjusted composites
  • Each weight includes pertinent labels, weight-adjusted arrows, and word logos
  • OpenType features include figure sets, small caps, fractions and more.

“Using this throughout a publication would create a uniform feel whilst still adding warmth to the page (be that print or digital).”
—Mads Jakob Poulsen

“For something that has so many twists and turns in the bracket style, this type is surprisingly good in small body texts.”
—Andrew Novialdi

“This gets best design … unique, easy to read.”
—Michael Stinson

Raati:

  • Sean Adams, executive director, ArtCenter Graduate Graphic Design
  • Jason Alejandro, designer and educator, art director at JK Design
  • Alan and Amanda Altman, A3 Design
  • Doug Bartow, principal and design director, id29
  • Peter Biľak, Typotheque.com, Fontstand.com, WorksThatWork.comTPTQ-Arabic.com
  • Curtis Canham, author, A-holes: A Type Book, #yayforaholes
  • Michèle Champagne, designer and founder of A-B-Z-TXT, a school for 21st-century typography
  • Kevin Finn, founder and creative director, TheSumOf, founder of
    Open Manifesto
  • Kyle Gallant, designer and co-founder, Ligatures YYZ
  • Mitch Goldstein, designer, assistant professor, Rochester Institute of Technology School of Design
  • Alex Haigh, founder and creative director, HypeForType
  • Allan Haley, writer and consulting typographer
  • Indra Kupferschmid, typographer, professor of typography, HBKsaar
  • Rob Mientjes, type designer, Tiny Type Co., designer of books, websites, apps
  • Andrew Novialdi, graphic design and lettering artist
  • Amy Papaelias, design educator, founding member, Alphabettes.org
  • Mads Jakob Poulsen, creative director, Poulsen Projects
  • Andy Pratt, executive creative director, Favorite Medium
  • Theo Rosendorf, author, Typographic Desk Reference, creative director,
    Type Fanatic
  • Michael Stinson, creative director, TypeEd and Ramp Creative
  • Scott Stowell, proprietor, Open, author, Design for People
  • Ian Varrassi, associate creative director, MODE
  • Terrance Weinzierl, type designer, Monotype
Alkuperäinen artikkeli.
Kategoriat: Blogi, Blogi 2016, Graafinen muotoilu ja yritysilme ja Graafisen suunnittelun ammattikäytännöt.

Vastaa