Vuoden 2016 parhaimpia fontteja – osa 2, Action Condenced

Print-lehden viimeisin numero listasi vuoden 2016 parhaimpia fontteja. Artikkelissa pohditaan vieläkö fontteja suunnitellaan ja kuinka tarpeellista se tänä päivänä on. 1980-luvun dtp-aikakauden myötä digitaalisia fontteja on suunniteltu satoja tuhansia kappaleita ja digiaikaa edeltäviä klassikoita (esimerkiksi Helvetica, Universe, Gill Sans) on uusittu ja varioitu vähintäänkin riittävästi. ”Emmekö vain voisi käyttää Helveticaa ja Universia kaikkeen?”.

Artikkelin pohdinnan tuloksena fontteja ei voi olla koskaan liikaa ja vuoden 2016 parhaimmat fontit osoittavat sen. Lehti valitsi ammattilaisten raadin, joka kahlasi läpi tänä vuonna julkaistut fontit ja valitsi sieltä priimat. Raatiin kuului typografeja, suunittelijoita, kirjoittajia ja alan kouluttajia. Lista jäsenistä tämän kirjoituksen alla.

Valinnat tehtiin kolmessa vaiheessa.

Ensimmäisessä kierroksessa raadin jäsenet valitsivat vailla sen suurempia kriteerejä mielestään parhaimpia fontteja. Ne saivat olla ilmaisia, maksullisia, koristeellisia, uusia tai uudistettuja. Näistä saatiin ensimmäinen lista, joka toisessa vaiheessa jaettiin kahteen kategoriaan, joista valittiin Borda-menetelmällä suosituimmat. Kolmas kierros tehtiin vielä samaisella menetelmällä ja lopuksi jokaisen fontin pisteet laskettiin. Valinnasta jätettiin pois fontit, jotka olivat saaneet korkeiden pisteiden lisäksi myös paljon 0-pisteitä, joten mediaani ratkaisi.

Seuraavassa parhaimpien fonttien toinen ehdokas esiteltynä:

Action Condenced

This isn’t your average condensed typeface, and it proves that big things come in small packages. This fully duplexed beauty will come in handy the next time you need different grades for your website’s link styles.

Foundry: Commercial Type, New York City and London
Released: January
Designers: Erik van Blokland, assisted by Dave Foster
Foundry Notes:

  • Action Condensed was designed for the screen, without an overtly neutral personality
  • Each of the family’s four weights has three grades on the same width, allowing text to change weight on rollover without disrupting the layout
  • It works as well on a poster as it does in a web browser or on a mobile phone.

“Like all of Commercial Type’s work, this family is familiar (and warm) enough to be super useful but inventive (and sturdy) enough that I don’t think, Why did anybody bother to make this? And I’m on board with anything that does such a specific job but ends up being right for so many others.”
—Scott Stowell

“Incredibly simple yet beautiful. … Each [weight] is drawn ‘on precisely the same set of character widths’ so text never reflows as a result of switching grades in the design. Wow, that’s a useful feature.”
—Doug Bartow

Linkki fonttiin

Raati:

  • Sean Adams, executive director, ArtCenter Graduate Graphic Design
  • Jason Alejandro, designer and educator, art director at JK Design
  • Alan and Amanda Altman, A3 Design
  • Doug Bartow, principal and design director, id29
  • Peter Biľak, Typotheque.com, Fontstand.com, WorksThatWork.comTPTQ-Arabic.com
  • Curtis Canham, author, A-holes: A Type Book, #yayforaholes
  • Michèle Champagne, designer and founder of A-B-Z-TXT, a school for 21st-century typography
  • Kevin Finn, founder and creative director, TheSumOf, founder of
    Open Manifesto
  • Kyle Gallant, designer and co-founder, Ligatures YYZ
  • Mitch Goldstein, designer, assistant professor, Rochester Institute of Technology School of Design
  • Alex Haigh, founder and creative director, HypeForType
  • Allan Haley, writer and consulting typographer
  • Indra Kupferschmid, typographer, professor of typography, HBKsaar
  • Rob Mientjes, type designer, Tiny Type Co., designer of books, websites, apps
  • Andrew Novialdi, graphic design and lettering artist
  • Amy Papaelias, design educator, founding member, Alphabettes.org
  • Mads Jakob Poulsen, creative director, Poulsen Projects
  • Andy Pratt, executive creative director, Favorite Medium
  • Theo Rosendorf, author, Typographic Desk Reference, creative director,
    Type Fanatic
  • Michael Stinson, creative director, TypeEd and Ramp Creative
  • Scott Stowell, proprietor, Open, author, Design for People
  • Ian Varrassi, associate creative director, MODE
  • Terrance Weinzierl, type designer, Monotype
Alkuperäinen artikkeli.
Kategoriat: Blogi, Blogi 2016, Graafinen muotoilu ja yritysilme ja Graafisen suunnittelun työmenetelmät.

Vastaa