Inva joulutervehdys blah blah kortti

Tosiaan, koska tämä viikko on suurimmaksi osaksi mennyt joulukortin tekemiseen, ajattelin että loogisinta olisi tehdä myös blogi postaus siitä.

Valitettavasti juuri nyt ainoa toimiva netti on puhelimessa, joten en saa vielä kuvaa postaukseen mukaan, mutta yritän muistaa lisätä sen myöhemmin.

 

Eli siis, kortissa tuli ilmaista kolmea asiaa:

 

1. Vammaisen nuoren itsenäistä     elämää

Tätä lähestyin siltä kannalta, etteivät he ole sen vähempiarvoisia kuin tavallisetkaan ihmiset, ja pystyvät samoihin asioihin. Se missä tämä näkyy, on kuvan hankalakulkuinen ympäristö keskellä ei mitään, johon proteesi jalalla varustettu nuori on mennyt omin avuin nauttimaan suomen luonnosta. Kuvassa piti olla myös kävelykepit mutta se nyt pääsi unohtumaan.

 

2. Tulevan joulun odotus

 

Tähän kiinnitin vähiten huomiota ja pidin vähemmässä arvossa kuin muita, mutta se näkyy silti enempää omaa tulkintaa vaatimatta. Tähän siis viittaa maisemassa oleva lumi, jota ei enää suomessakaan ole jouluina tuon enempää, ja mikälie behemothin tähti, joka ”johdattaa kohti joulua”.

 

3. Isänmaallisuus ja suomi 100v.

 

Tähän teemaan perustui koko kortin pohjaidea, jota halusin pääosin kuvata suomen luonnolla, ja nimenomaan yhdellä tuhansista järvistä joista meidät tunnetaan. Loppuhetken lisäyksene tähän teemaan liittyen lisäsin vielä taivaalle suht. näkyville piilotetun neljästä suirimmasta pilvestä muodostetun suomen lipun.

 

Ja lopuksi pienenä viittauksena Specian aloitukseen oli kuvan hahmon suunnittelu. Tarkemmin se, että hänellä on päällään koulun huppari (vaikka logoa ei näykkään), ja muu asustus joka rakennettiin sen ympärille ulkoiluun sopivaksi ja luontaisen oloiseksi.